Muuttuva kriisi- ja traumatyö

Minulla on tämän vuoden mittaan ollut mahdollisuus päivittää sekä käytännössä että teoriassa 2000 –luvun taitteesta peräisin olevaa kriisi- ja traumatyön osaamistani. Näissä teemoissa kyse ei ole kohdallani ollut koskaan kuitenkaan vain ammatillisista kysymyksistä, vaan myös jatkuvasta omaan ja läheisten henkilöhistoriaan liittyvästä itsetutkiskelusta, johon tämä osittain yhdessä ”vieraskynä” Jonna Henrikssonin kanssa kirjoitettu teksti toivottavasti kutsuu myös lukijaa.

Vuoden 2017 aikana olen ollut jakamassa monenlaisia ihmisten tarinoita Kriisikeskus Osviitassa Tampereella, jossa olen tehnyt omien töiden lisäksi vapaaehtoista terapiatyötä noin yhden kuukauden työpanoksen verran. Olen psykoterapeuttiopintojen edetessä nivonut yhteen ratkaisukeskeisyyttä työkuvioissa aiemmin painottuneiden trauma- ja kiintymyssuhdeteemojen kanssa. Erilaisten näkökulmien ja työorientaatioiden yhdistäminen tukeekin parhaimmillaan asiakkaan yksilöllistä kohtaamista. Tulokulmien laajentamiseen liittyen olen mm. opetellut uusia kehollisia ja luovia työtapoja, perehtynyt lasten suruun, itsemurhien hoitoon ja ehkäisyyn sekä uudistuneisiin käytäntöihin toteuttaa Helsingin Sanomien artikkelissakin 17.12. kritisoitua akuuttia kriisityötä.

Joulukuussa sain tilaisuuden kysyä myös kriisipsykologi Salli Saaren ajatuksia ja toiveita kriisien sekä traumojen hoidon tulevaisuudesta. Saari nosti esille muun muassa seuraavia tärkeitä teemoja ja kehittämistarpeita: palveluiden saatavuuden edistäminen, perhekeskeisyyden vahvistaminen, lasten ja läheisten tuen kehittäminen sekä joustavuuden lisääminen palvelujen toteutuksessa. Joustavuuden lisääntyminen ilmenisi esimerkiksi mahdollisuutena saada yksilöterapiaa ja yhteisöllistä kriisiapua tarpeen mukaan myös samanaikaisesti.

Ratkaisukeskeisyys trauma- ja kriisityössä

Raikkaana tuulahduksena toimi myös yhdessä Jonnan kanssa Helsingin yliopistolla marraskuussa kuulemamme kansainvälisesti tunnetun psykoterapeutin John Hendenin puheenvuoro Post-traumaattisesta kasvusta (PTG), ja yksilön kasvun edistämisestä ratkaisukeskeisellä otteella traumaattisten kokemusten jälkeen.

Traumaterapiasta ja modernista kriisiavusta löytyy jo nyt paljon ratkaisu- ja voimavarakeskeisiä elementtejä asiakkaalle esitettävien avoimien kysymysten asettelusta toivon ylläpitämiseen ja tulevaisuusorientaatioon. Henden kannustaa kuitenkin ottamaan vieläkin rohkeammin uutta näkökulmaa – kriiseistä ja traumaattisista kokemuksista ei vain selviydytä, vaan niiden jälkeen voi oppia ja kyetä elämään täyttä ja (kohtuullisen) hyvää elämää sekä suuntaamaan kohti uutta. Traumasta toipumisen myötä ihmisen minäpystyvyyden tunne, käsitys minuudesta sekä ehkä aiemmin piilossa olleet taidot usein vahvistuvat. Tämän seurauksena traumasta toipuva ihminen voi löytää uudenlaisia merkityksiä olemassaololleen tai itseilmaisuun.

Erilaisten sairauspainotteisten diagnoosien sijaan Henden kehottaa luovasti käyttämään lyhennettä PTG (Post-Traumatic Growth), jolla hän tarkoittaa juuri edellä kuvattua traumaattisen kokemuksen jälkeistä kasvua ja uuden alkua.

Tukea toipumiseen ja auttamiseen

Seuraavaan on koottu kuusi Hendeniltä poimittua ”kukkasta”, joita ”kastelemalla” voi edistää tuota post-traumaattista kasvua niin omassa elämässä kuin työssäkin:

  • Ennakoiva kieli vie eteenpäin. Kysy esimerkiksi itseltäsi tai asiakkaaltasi: ”Mitä Sinulle on tapahtunut?” tai ”Mitä teet sitten, kun tämä kaikki on taaksejäänyttä elämää?” sen sijaan, että kysyisit: ”Mikä Sinussa on vikana?” tai ”Mitä tekisit, jos traumakokemus ei olisi niin voimakkaana mielessä?”
  • Rajaa ajankäyttöä. Kohtaa ”synkkyys” ja kuule huolipuhe yksilön kokemusta kunnioittaen, mutta samalla pyri auttamaan ihminen pois suosta, kohti selviytymisen maastoa. Läsnäololla ja empaattisella vuorovaikutuksella pääsee jo pitkälle, mutta myös lempeä rajaaminen voi olla tarpeen. On hyvä muistaa, että traumasta toipumisen kannalta varsinaisen traumaattisen kokemuksen analysoiminen ei aina ole välttämätöntä.
  • Tieto, usko ja toivo kantavat. Vaikka kokemukset ovat aina yksilöllisiä, on useimmille ihmisille helpottavaa kuulla toisten selviytymis- ja toipumistarinoita ja näin vertaiskokemusten kautta huomata mielessä myllertävien tunteiden olevan ihan normaaleja reaktioita. ”Monet ovat selvinneet, ja niin sinäkin selviät tästä.” ”Et tule juuttumaan traumaan, mutta siitä ei tarvitse selvitä yksin.”
  • Huomioi taidot ja mahdollisuus oppia aina uutta. Tunnista, millaisia taitoja ja kykyjä on ollut kenties jo olemassa ennen traumaattista tapahtumaa, kerro konkreettisia esimerkkejä, ”miten niitä voi hyödyntää nykyhetkessä?” ”Entäpä, mitä taitoja ja uuden oppimisen mahdollisuuksia traumaattinen tapahtuma ja siitä toipuminen tuo Sinulle?”
  • Pieni kriittisyys diagnooseja ja lääkitystä kohtaan on paikallaan esimerkiksi siksi, ettet tule hoitaneeksi vain traumasta seuranneita oireita, kuten somaattisia vaivoja, päihteiden käyttöä ja masennusta tai lasten kohdalla vaikka neuropsykiatrisia haasteita, kuten ylivilkkautta.
  • Hyödynnä tietoisesti ratkaisukeskeisen työn pioneerin Yvonne Dolanin kolmivaiheista prosessia: Uhrivaiheessa (victim) on lupa puhua tai olla puhumatta traumaattisesta kokemuksesta, saa synkistellä, ”rypeä” ja syyttää. Selviytyjävaiheessa (survivor) tunteet ja elämä ovat aaltoliikettä, mutta pidä fokus edistysaskelissa ja poikkeustilanteissa, joissa olo on edes vähän vähemmän tuskainen. Toipujavaiheessa (thriver) tarkastellaan voimavaroja, elämän tarkoitusta ja arvoja sekä halua ja taitoja, joiden kautta elää ”täyttä” elämää ehkä uudella tavalla.

Toivoa ja osaamisen päivitystä tarvitaan

Paljon on tapahtunut ja tapahtumassa kriisi- ja traumatyössä, joten siihen liittyvien taitojen päivittäminen ja omien ajatusten tarkasteleminen (lempeän kriittisellä otteella) aika ajoin on tarpeen vähän samaan tapaan kuin EA-kurssin käyminen. Asioiden tutkiminen ja uuden oppiminen jatkuvat sekä minun että Jonnan osalta myös jatkossa; traumatyötä kun ei voi tarkastella marginaalisena kysymyksenä, joka koskettaisi ainoastaan esimerkiksi lastensuojelukenttää. Päinvastoin: ketä tahansa meistä voi kohdata äkillinen, traumaattinen tapahtuma, kuten tulipalo, liikenneonnettomuus, läheisen itsemurha tai esimerkiksi väkivallan kohteeksi joutuminen.

Onneksi valtaosa ihmisistä toipuu hyvin, kunhan sille annetaan riittävästi aikaa, tilaa ja tukea. Noin 15-20 % traumaattisen kokemuksen kohdanneista ihmisistä traumatisoituu pitkäaikaisemmin, mutta on tärkeää muistaa, että heitäkin voidaan auttaa kohti post-traumaattista kasvua. Toivoa on aina olemassa siellä, missä on elämää eikä koskaan ole liian myöhäistä ottaa pieniä askeleita kohti toipumista. Toivon rakentamiseen, ylläpitoon ja uuteen suuntaamiseen ihminen tarvitsee kuitenkin usein toisen ihmisen tukea ja hetkittäin ehkä kannatteluakin – vanha totuus pätee tässäkin: yhdessä olemme vahvempia.

Lisätietoa:
www.johnhendenconsultancy.co.uk tai tilaa kirja “What It Takes To Thrive: Techniques For Severe Trauma And Stress Recovery” Amazon-verkkokaupasta.

Kirjoittajat:
Psykoterapeuttiopintojensa puolivälissä olevat Sirpa Mäkinen (Sosionomi YAMK, AmO, JET) ja Jonna Henriksson (KM, opettaja, neuropsykiatrinen valmentaja).

 

Soliseva logo kansikuvassa

 

Soliseva – Mielen liikettä ja uusia taitoja!

p. 044-2937773, info@soliseva.fiwww.soliseva.fi

www.facebook.com/soliseva.fi, www.instagram.com/soliseva.fi