Teksti: Sirpa Mäkinen / Soliseva
Kuvat: Sonja Meskanen

Soliseva ja Lempäälän koulukiusattujen vertaistukiryhmä keräsivät alkukesästä 2018 kokemuksia koulukiusaamisesta ja syrjään jäämisestä sekä niistä selviytymisestä Lempäälässä. Tarinoita kertyi 21, ja tämä blogikirjoitus kertoo niistä vastaajien omin sanoin. Tästä syystä teksti on poikkeuksellisen pitkä, ja sitä elävöittävät Sonja Meskasen aihetta taidokkaasti lähestyvät valokuvat. Jatkossa tarinoita käytetään anonyymisti koulutus- ja vaikuttamistoiminnassa sekä vertaiskokemusten mahdollistajana terapia- ja ryhmätapaamisissa. Lämmin kiitos kaikille kokemuksensa jakaneille!

Vaikka kiusaamisesta puhutaan ja siihen puututaan entisaikoja hanakammin, on Lempäälän koulukiusattujen vertaistukiryhmäläisten keskuudessa kokemuksia voimattomuudesta ja neuvottomuudesta tilanteiden selvittelyssä.  Kiusaamisesta pitää puhua, mutta entä jos kukaan ei aidosti kuule kokemustasi tai muutosta parempaan ei tunnu löytyvän?

Kiusaamisella ja syrjään jäämisellä voi olla myös pitkät jäljet. Omassa terapiatyössäni kiusaaminen, yksin jääminen ja huonommuuden kokemukset nousevat usein esille masennukseen sairastuneiden aikuisten tai omaa paikkaansa etsivien nuorten tarinoissa. Olen ollut aiheen parissa jo aiemminkin tehdessäni 2014 tutkimusta näkymättömistä nuorista oppilaitosyhteisössä.  Ilmiö näkyy onneksi yhä enemmän yleisessä keskustelussa, mediassa ja tutkijoiden keskuudessa. Kun tilanne on päällä, eivät tutkimustulokset, SuomiAreena -keskustelut tai Lempäälän kouluissakin laajasti käytössä olevat ohjelmat ja nollatoleranssit paljoa lohduta.

Seuraavassa esille pääsevät yksilölliset kokemukset kiusaamisesta ja syrjään jäämisestä sekä siitä, mikä Lempäälässä toimii tai ei toimi niiden selvittelyssä. Toivottavasti ne herättävät lukijassa ajatuksia siitä, mitä minä itse voin jatkossa tehdä toisin kiusattuna, kiusaajana, vanhempana, kaverina, kouluyhteisössä työskentelevänä tai vaikkapa ihan vaan ohikulkijana.

 

”Siinä tehdään hyvin selväksi, ettet kuulu porukkaan ja sinusta ei pidetä.”

 

Saamamme tarinat kiusaamiskokemuksista sijoittuivat pääosin nykyhetkeen joko vanhempien tai nuorten itsensä kirjoittamina, mutta mukana oli myös kipeitä muistoja Lempäälän koulumaailmasta 70-luvulta lähtien. Kiusaamiskokemukset olivat monella jokapäiväisiä, pitkäaikaisia ja pahenevia lähtien bestisten järjestykseen laittamisesta, tönimisestä, ”somepaskasta” ja erilaisuudesta huomauttelusta totaaliseen ilmein ja elein eristämiseen sekä väkivaltaan ja sillä uhkailuun tai ”tapa ittes” –kehotuksiin.

Myös kiusaajaksi nimeäminen oli koettu itsessään yhdeksi kiusaamisen muodoksi tilanteissa, joissa sille ei tunnu löytyvän perusteita ja esimerkiksi luokkakaveri itse välttelee mukaan leikkeihin lähtemistä. ”Kiusaajaksi koettu lapsi voi alkaa suorittaa kaveruutta, yrittää miellyttää kaikkia, unohtaa oman tahdon ja itsensä sekä kokee tilanteesta huonommuutta ja hämmennystä.”

 

Soliseva kiusaaminen kaverit

 

Kiusaamisen tunnistamisen tekee kirjoittajien mukaan hankalaksi se, että ilmiö piiloutuu ja naamioituu. Kiusaajat voivat olla esimerkiksi luokan pärjääjiä, porukan johtajia ja silmäätekevien lapsia, jotka onnistuvat yllyttämään itseään heikommat kiusaamaan muita, tai joita kukaan aikuinen ei usko kiusaajiksi. Kiusaajilla kerrottiin olevan ryhmässä niin suuri valta, ettei kukaan uskalla puuttua kiusaamiseen, vaan jää mieluimmin ”katsomaan ja nauramaan sivusta”. Toisinaan he onnistuvat kiusaamaan myös opettajia, jolloin hekään eivät uskalla puuttua tapahtumien kulkuun, tai ajattelevat, että omassa työssä pääsee helpommalla, kun kuittaa tilanteen vaikkapa ”Onhan se hyvä pitää hajurakoa” –tyyppisillä kommenteilla.  

 

”Kiusaamiseen liittyy myös sitä kokevien lasten ja vanhempien syyllistämistä”

 

Joka paikassa korostetaan sitä, että kiusaamisesta pitää aina puhua ja siihen pitää puuttua välittömästi. Niin pitää, ja moni kirjoittajista oli juuri niin tehnytkin, osin tuloksetta. Nopeasta ja luottamuksellisesta puuttumisesta huolimatta kiusaamista ei saatu katki, ja se oli vain muuttanut muotoaan, piiloutunut entisestään. Useammalla nykyhetken tilanteesta kirjoittaneella oli tuntumaa siitä, että kiusaamista kokenut lapsi perheineen saatetaan nostaa silmätikuksi. Esimerkkeinä siitä voivat olla oppilaan näkemysten vähättely tai se, ettei tieto kulje tai on yksipuolista tai jopa siten, että opettaja nolaa lapsen tai nuoren luokan edessä vaikkapa kysymällä julkisesti tunnustuksia kiusaamisesta. ”Kiusattu oppilas käy koulukuraattorin juttusilla, jotta oppisi, ettei se mitä hän kokee ole kiusaamista. Sen sijaan kiusaajat eivät siellä käy pohtimassa sitä, miten oma läppä voi toisesta tuntua loukkaavalta.”

Yksiulotteisesta ilmiöstä ei olekaan kysymys, ja siihen liittyy monenlaisia kokemuksia sekä asenteita ja näkemyksiä, joiden tasavertaista ja luottamuksellista kuulemista tarinoiden kirjoittajat pitivät erittäin tärkeänä. Yksittäisiä kiitoksia puuttumisen ja aiheen käsittelyn taidoistaan saivat, niin nopealiikkeiset rehtorit kuin kouluterveydenhoitaja, joka oli asian ilmi tultua yksitellen puhuttanut luottamuksellisesti sekä kiusatun että kiusaajat.

 

Soliseva kiusaaminen piha

 

Sen sijaan Lempäälän kunnan perusopetuksessa käytössä oleva riita- ja konfliktitilanteiden toimintakaavio sai kritiikkiä. Vanhemmilla ja muilla läheisillä oli kokemuksia asioiden pompottelusta eri henkilöstöryhmien välillä, ja siitä, ettei apua lapselle – oli hän sitten kiusaaja tai kiusattu tunnu helposti löytyvän. Opettajien vaihtuvuutta pidettiin myös haasteena kiusaamiskierteiden katkaisussa. Lasten ja nuorten mielestä laajasti käytetyt, luokissa täytettävät ”kiusaamis- ja tyytyväisyyskyselyt” eivät anna oikeaa kuvaa tilanteesta, koska niihin ei uskalleta vastata totuudenmukaisesti.

Vanhemmilla oli ennakkoluuloja ja epäilyksiä kouluissa käytössä olevia vertais- ja aikuissovittelukäytäntöjä kohtaan. Niissä pieniä riitoja sovitellaan oppilaiden kesken, ja vähän isompia aikuisen johdolla. Näissä tilanteissa kiusaamisesta jo kenties traumatisoitunut oppilas jää usein alakynteen ja turhautuu eikä jatkossa kerro enää yhtä avoimesti tapahtumista koulussa tai kotona. Sovitteluun joutumisesta oli aiheutunut myös lisää kiusaamista ”kostotoimena”. Sovittelutoiminnan kehittämispaikkana nähtiin myös se, ettei niistä aina välttämättä tule tietoa vanhemmille.

Kirjoittajat toivoivat kouluissa kiinnitettävän lisää huomiota ryhmäytymiseen ja yhteishengen luomiseen lukuvuoden alusta pitäen. Ryhmässä pitäisi huomioida myös entistä paremmin myös ujot ja arat oppilaat, sillä ”vaikka näyttää siltä, että joku viihtyy yksin tai on hiljainen, hän voi silti kaivata ystäviä”. Lasten ja nuorten ryhmissä tapahtuvia muutoksia pitäisi seurata tiiviimmin pitkin vuotta ja koulujen pihoilla.  Erityisesti tyttöjen keskinäiseen kiusaamiseen olisi kiinnitettävä enemmän huomiota.

 

Soliseva kiusaaminen leikki

 

Lapsia pitäisi kannustaa niin kotona kuin koulussa puuttumaan rohkeammin kiusaamiseen. Erittäin vaarallisena kirjoittajat pitävät aikuisten ”Meidän koulussa ei kiusata” tai ”toisesta korvasta sisään, toisesta ulos” –asenteita. Kunnassa pitäisi olla myös selkeät pelisäännöt siihen, miten vanhempana voi tarvittaessa puuttua opettajien toimintaan, jos yhteistyö ei tunnu sujuvan. Opettajille toivottiin myös lisää koulutusta kiusaamisasioista, ja siitä, miten vanhemmat saadaan motivoitua yhteisen pöydän ääreen. Kouluista pitäisi löytyä automaattisesti ammattiapua sekä kiusatuille että kiusaajille ilman jonotusaikoja ja pompottelua.

”Kiusaamisen loppu tulisi tehdä entistä selkeämmin selväksi kiusaajille, ja siitä voisi saada myös rangaistuksia.”  Erilaisuuden arvostamista, vuorovaikutus- ja empatiataitoja tulisi harjoitella entistä enemmän, kuten uuden opetussuunnitelman henki onkin.

 

”Äitini otti itse yhteyttä kiusaajien vanhempiin – ja se TOIMI!”

 

Monien mielestä iso rooli kiusaamisen ehkäisyssä ja sen katkaisussa on kuitenkin vanhemmilla. Ratkaisevaa tässä on erään kirjoittajan mukaan ”hyvä luottamussuhde” vanhemman ja lapsen välillä, mutta haasteena se, miten lapsen saisi puhumaan kiusaamisesta vanhemmilleen ja kuinka nämä osaisivat ottaa sen todesta entistä aikaisemmin. Lisäksi aikuinen, on hän sitten vanhempi tai opettaja, näyttää mallin siitä, kuinka toisten kanssa ollaan. Parhaimpiin tuloksiin kirjoittajien kokemusten mukaan kiusaamisen lopettamiseksi oli päästy silloin, kun osapuolten kaikki vanhemmat olivat ottaneet asian tosissaan ja tilannetta oli selvitetty yhdessä.

Kirjoittajien mielestä ”vanhempien puuttuminen lastensa asioihin on toisinaan väljää eikä vastuuta haluta ottaa, voidaan kieltäytyä yhteisistä keskusteluista ja jättää asiat ilmaan”. Valitettavasti on kuitenkin niin, että tällä hetkellä monilla vanhemmilla itsellään on kasvatustehtävään käytettävissä olevat voimavarat syystä tai toisesta tiukilla eikä aikaa ja jaksamista lapsen tai nuoren kuulosteluun tai asioiden hoitamiseen tunnu riittävän. Osalla vanhemmista itsellään saattaa olla myös omia haavoja kiusaamisesta, jotka heijastuvat nykyhetkeen niin, että he ovat hyvin herkillä oman lapsensa kaveri- ja kiusaamisasioissa.

Lapsilla ja nuorilla oli itsellään myös kokemuksia siitä, että vanhemmat (ja muutkin aikuiset) kokivat neuvottomuutta ja voimattomuutta. Puuttumisyritykset eivät olleet tuottaneet toivottua tulosta, ja jossain tapauksissa oli päädytty koulun tai luokan vaihtoon, kotona opiskeluun ja avun hakemiseen yksityiseltä terapeutilta. Lasten ja nuorten toiveena olikin, että heillä olisi ainakin yksi aikuinen tai kaveri, jolta saisi tukea ja välittämistä niin, ettei ”kiusaamiseen totu ja siitä tule ihan samantekevää”.  Vanhemman tukea kaivattiin enemmän myös tilanteisiin, joissa kaveriporukan vaihtaminen oli jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi kiusaamiskierteen katkaisussa.

 

Soliseva kiusaaminen yksin

 

Kaikista tärkeimpänä asiana lapset ja nuoret pitivät kuitenkin sitä, että vanhempi osaa tunnistaa riittävän ajoissa, ettei kaikki ole omalla lapsella hyvin. Kiusaamisen tunnusmerkeiksi tarinoissa mainittiin mm. epämääräinen pahan olon tunne, väsymys ja haluttomuus lähteä kouluun aamuisin, vatsakivut, muut vaivat ja tekosyyt, kolhut ja niiden selittely sekä vaikeudet oppimisessa ja yksinäisyys. Hieman etäämmältä omaa kiusaamiskokemustaan muistelevat kirjoittivat omasta käyttäytymisestään esimerkiksi näin ”Usein mielialani vaihteli kotona hillittömästä itkusta hirveään raivoamiseen.” tai ”Halusin mennä piiloon, lähteä karkuun tai kuolla kokonaan pois.”

 

”Asiat ja teot eivät noin vain häivy mielestä, mutta parempia päiviäkin tulee.”

 

Kiusaamisen kuvattiin aiheuttavan sietämätöntä ahdistusta ja pelkotiloja sekä ”yöt läpeensä sen miettimistä miksi minua kiusataan, ja mikä minussa on vikana”. Osalle kirjoittajista koulun käyminen oli jatkuvaa taistelua ja jaksamisen äärirajoilla olemista – pahimmillaan totaalista koulusta kieltäytymistä, elämään kyllästymistä ja itsetuhoista käytöstä, kuten syömishäiriöitä, päihteitä ja itsemurhayrityksiä.

Moni kirjoittajista oli aktiivisesti yrittänyt unohtaa lapsuuden ja nuoruuden vaikeat kokemukset, mutta niiden muisteleminen teki edelleen kipeää. Kiusaamisen vaikutukset olivat kulkeneet mukana vuosia jokapäiväisinä terveyshaittoina, diagnosoituina sairauksina tai vaikeuksina ihmissuhteissa sekä opiskelu- ja työelämään sijoittumisessa, joista esimerkkejä seuraavassa:

”Vaikka kiusaamiseni oli kai lievää, aiheutti se minulle sosiaalisten tilanteiden pelkoja, jotka aktivoituvat varsinkin muutostilanteissa.” ”Pelkään selän takana puhumista työpaikalla, ja haluan miellyttää kaikkia. ” ”Itseluottamukseni on huono enkä pysty luottamaan kehenkään.” ”Kiusaaminen kolahti todella syvälle, ja olen vuosia etsinyt apua psyykkisiin oireisiin.”  ”Olen turruttanut kiusaamisen aiheuttamaa pahaa oloa päihteisiin, ja olen nyt koukussa ja syrjäytynyt.”

 

Soliseva kiusaaminen jättää jäljet

 

Kiusaamisesta voi kuitenkin toipua, ja moni aikuisista kirjoittajista oli työstänyt kokemaansa ja löytänyt uusia näkökulmia sekä ”kukoistusta” elämään psykoterapiassa. Myös akuutissa kiusaamistilanteessa terapeuttisesta keskustelusta oli koettu olevan hyötyä lapsille ja nuorille: Kaikki kirjoittajat olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että kiusaamiseen pitää puuttua ja sen aiheuttama tuho tekijöille, kokijoille ja koko yhteisöille pitää minimoida heti alkuunsa siellä, missä sitä tapahtuu. Uusi opetussuunnitelma antaa tälle työlle myös hyvät suuntaviivat, mutta konkreettisia tekoja, osaamista ja tahtotilaa tarvitaan myös. Näihin talkoisiin Soliseva ja Lempäälän koulukiusattujen vertaistukiryhmä haluavat haastaa kaikki koulut sekä pienet ja isommatkin kuntalaiset.

Katso Suomen Setlementtiliiton videolta Mari McAlesterin vinkit, miten kiusaamiseen voi puuttua:

 

 

Lempäälän kunnan oppilashuolto

Tervetuloa mukaan Lempäälän koulukiusattujen vertaistukiryhmään

Tutustu uuteen maakunnalliseen kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontapalveluun

Lisätietoa myös:

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Suomen Mielenterveysseura

Mielenterveystalo

Tiedustelut, keskusteluapua ja mahdollisuus myös ryhmätoimintaan:
Soliseva, Sirpa Mäkinen p. 044-2937773, info@soliseva.fi

Soliseva logo kansikuvassa

 

Soliseva – Mielen liikettä ja uusia taitoja!

p. 044-2937773, info@soliseva.fiwww.soliseva.fi

www.facebook.com/soliseva.fi, www.instagram.com/soliseva.fi