Tämä kirjoitus menee vähän ehkä viihteen puolelle, mutta on siinä asiaakin. Se sai alkunsa viikko sitten Putouksen finaalista, kun sitä katsonut nuori mietti, ettei häntä ole kukaan ikinä koskaan katsonut noin ihaillen kuin Roope Salminen Tanhupalloa. ”No nii-i, ei o muakaan kukaan ottanu ikinä niin tosissaan kuin koko Suomi ton ihme karvamadon.”, totesi toinen.

Kannustava katse

Viime aikoina monet vanhemmat ja ammattilaiset ovat pohtineet, millaisin sanoin tai konstein kasvattaa lasta kannustaen, hyvä niin. Katseen ja tosissaan ottamisen merkityksellisyys jää ehkä edelleen liian vähälle huomiolle, vaikka tietäähän sen aikuinen itsekin, kuinka mieli kohoaa ihailevista katseista tai työmotivaatio nousee, kun muut lähtevät innoissaan mukaan projekteihisi. Sanoja tai positiivisten asioiden listoja ei tämän hyvän fiiliksen nostattamiseen tarvita. Kriittisyys omaa peilikuvaa, synkät ajatukset ja uupumuksen tunteet vähenevät ihan vaan siksi, että olet tullut nähdyksi.

Näkökulman vaihto

Kaikesta huolimatta negatiivisuuden ja huolen sävyttävä toimintakulttuuri istuu meillä sitkeässä, josta sai tietysti osansa myös Putouksen valloittava Tanhupallokin. Jotkut aikuiset ja asiantuntijat ovat olleet kovasti huolissaan Tanhupallon kotioloista, vankilassa olevasta enosta, ylipainosta, kiintymyssuhdehäiriöistä, liian aikataulutetusta elämästä tai muuten vaan ärsyttävästä viisastelusta ja huomion kerjäämisestä. Tohdin kuitenkin kysyä: ”Entä jos tietoisesti vaihdetaan porukalla näkökulmaa?”

Kuten Putouksen yleisöäänestyksen tuloskin osoittaa Tanhupallon voi nähdä hurmaavan persoonallisena, kekseliäänä, sanavalmiina, omaa perhettään rakastavana ja karvamatojaan empaattisesti hoivaavana tyttönä. Tällaisia lapsia kaivataan lisää kokemukseni mukaan koululuokkiin ja muihin lasten sekä nuorten yhteisöihin. Työelämässä nyt ja tulevaisuudessa on ennakoitu tarvittavan aikuisiltakin juuri vastaavia ominaisuuksia.

Kohtaamisen kaipuu

Suomesta löytyy samaan aikaan paljon myös eri-ikäisiä ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta tule nähdyksi. Yksinäisyystutkija, apulaisprofessori Nina Junttilan mukaan yksin jääminen tai porukan ulkopuolelle jättäminen kuormittaa psyykeä, mutta on myös väkivaltaa ja aiheuttaa fyysistä kipua. Siksikin erilaisten tunne-, tietoisuus- ja kaveritaitojen vahvistaminen on tärkeää, mutta nekään eivät saisi olla päälle liimattua tai teennäisiä temppuja.

Lapset oppivat mallista, ja siksi meidän aikuisten pitäisi omien kuormitusten keskelläkin pystyä aidosti katsomaan kannustavasti omaa tai vierasta lasta, ja ottamaan hänen juttunsa tosissaan. Aivan kuten Roope Salminen kohtasi kameroiden edessä Tanhupallon karvamatoineen Putouksessa.

Tosielämässä tämä ei todellakaan ole aina helppoa, sen tiedän itsekin ja usein jään kiinni siitä, ettei ”suutarin lapsilla ole kenkiä.” Viimeksi näin kävi aamupalapöydässä, jossa hoputin lapsia: ”Nyt tulee kiire!” Tytär kysyy: ”Sä et oo varmaan ehtiny lukeen eilistä lehteä?” ”No e.” ”Sitä vaan kun siinä oli juttua, että jos hokee koko ajan kiirettä, niin se kyllä varmana tulee.” Join hiljaa kahvin, ja hyvin ehdittiin.

Positiiviseen nosteeseen

Kaikesta keskeneräisyydestäni huolimatta uskon siihen, että positiiviseen nosteeseen niin perhe-elämässä kuin yhteiskunnassakin päästään aidon kohtaamisen kautta. Ei jäädä liiaksi jumiin pahimpiin skenaarioihin, huolten vyöhykkeisiin tai nähkö ”traumoja siellä, missä niitä ei ole”, kuten jossakin oman alani julkaisussa tässä joku päivä kommentoitiin. Niin, ja tällä kommentilla en mitenkään halua mitätöidä sitä, etteikö vaikeiden kokemusten työstäminen mielen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja elämänlaadun lisäämiseksi olisi perusteltua tai sitä, etteikö osalla meidän lapsista ja nuorista olisi todellista hätää ja suojelun tarvetta.

Pelkästään kannustavalla katseella, arvostavalla dialogilla ja luovalla hassuttelulla voidaan päästä jo pitkälle lasten, nuorten ja meidän vähän vanhempien hyvinvoinnin edistämisessä. Toivottavasti niitä voidaan entistä tietoisemmin vahvistaa niin perheiden arjessa kuin tulevaisuuden perhe- ja lastensuojelupalveluissa tai koulutuksessa ja työelämässä. Koska pienillä ”stepeillä” on merkitystä, heittäydyn ainakin nyt alkuun täysillä mukaan Tanhupallon ja karvamatojen maailmaan. Se tarjoaa yhteisen tekemisen iloa pienille ja meille isommillekin – ja voi kuinka paljon hymyileviä naamoja kohtaan ihan vaan kadullakin, kun lapsi vieressäni vetää perässään KARVAMATOA!

Kirjoittaja

Sirpa Mäkinen, Sosionomi YAMK, psykoterapeuttiopiskelija, sosiaalialan yrittäjä ja järjestötyöläinen

PS. Ja tästä vielä hassutellen pari kuumaa linkkivinkkiä kevään karvamatotouhuihin:

Meillä kotona -sivuston artikkeli: Tanhupallon lemmikki Karvamato villitsee – virkkaa sinäkin lapselle hauska mato jämälangoista

Tukiliiton video: Karvamatoagilityrata

Soliseva logo kansikuvassa

Soliseva – Mielen liikettä ja uusia taitoja!

p. 044-2937773, info@soliseva.fiwww.soliseva.fi

www.facebook.com/soliseva.fi, www.instagram.com/soliseva.fi