Tämän kerran blogiteksti on syntynyt vuoropuhelussa erään terapia-asiakkaani kanssa kevään 2018 aikana. Julkaisemme sen yhteisestä sopimuksesta, koska meillä on tuntumaa siitä, miten vaikeaa on ymmärtää ja puhua läheisen alkoholiongelmasta – tai no, sekakäytöksihän se taitaa herkästi mennä, kun terveydenhuoltojärjestelmä läheisten huolta kuulematta lykkää liian usein vain uutta purkkia kouraan… masennukseen, unettomuuteen, särkyihin ja milloin mihinkin.

Alkoholistin läheinen sinnittelee usein jaksamisen äärirajoille

On hyvä, että yhä enemmän niin mediassa kuin erilaisissa palveluissa huomioidaan lasten kokemuksia vanhempien alkoholin käytöstä, sairastuneista vanhemmista huolta kantavat nuoret hoivaajat ja lasisen lapsuuden elämään jättämät pitkät varjot. Jokaisen päihderiippuvuuteen sairastuneen ympärillä sinnittelee tunteiden aallokossa myös muita ihmisiä: kumppaneita, työkavereita, ystäviä, äitejä, isejä, siskoja, veljiä tai isovanhempia. Tämä(kin) joukko usein vaikenee jaksamisen äärirajoille, ja miettii yöt pitkät, miten ottaa asia puheeksi ja saada läheinen lähtemään hoitoon, kuinka pysäyttää rattijuoppo, pitääkö tehdä lastensuojeluilmoitus, rakastaa vai ei, hoivata vai eristää… näistä asioista ei ole tapana puhua lounaspöydissä ja sukujuhlissa, korkeintaan ehkä anonyymisti keskustelupalstoilla tai sitten, kun on ihan pakko, kun ei meinaa enää jaksaa.

Silloinkin suu saattaa sulkeutua nopeasti. Ainoa, mitä lääkärillä voi olla tarjolla, on unilääkeresepti ja puhelinnumero depressiohoitajalle, jolle ensimmäinen vapaa aika on ehkä vasta kolmen kuukauden kuluttua.  Ne, jotka joutavat hetken kuunnella tarjoavat hyvää tarkoittaen patenttiratkaisuja ja pikaempatiaa: ”Jätä se.”, ”Ethän nyt hylkää häntä.”, ”Kuinka ihmeessä sä jaksat…”, ”Rajaa – hoivaamalla vaan pahennat ja pitkität juomista.”, ”Kaikki retkahtaa joskus.”, ”Koita nyt vain vedota tunteisiin, jospa se siitä.” Ja kaikista pahinta on huomata, että ammattilaisenakin eksyy tälle helppojen ratkaisujen polulle. Asiat eivät ole yksinkertaisia eikä päihteitä liikaa käyttävä läheinen pelkästään rasite – hyviä päiviä ja hetkiä on välissä myös paljon.

 

Alkoholistin läheinen Soliseva blogi

 

Kun patenttiratkaisut ja pikaempatia ei auta

Useimmissa tilanteissa oma olo jää ulkopuoliseksi, ärsyttää, ahdistaa ja on parempi jaksaa päivä kerrallaan vaieten. Niin teki myös terapia-asiakkaani, kunnes tuli täydellinen stoppi ja työterveyslääkäriltä passitus pitkälle sairaslomalle uupumuksesta toipumaan.  Työpaikalla se kuitattiin liikakuormitukseksi vaativista projekteista, ja ”lomalukemiseksi” annettiin kirja, jonka etukannessa luvattiin ”auringonpaistetta päivääsi” ja takakannessa todettiin, että ”maailma kuuluu sille, joka osaa siitä nauttia”.  Päälle liimaten ja sokeasti yksinkertaistaen voimavarakeskeinen ajattelu on kuin suolaa haavoihin.  Sellainen fiilis oli asiakkaallani pitkään: läheinen vain jatkoi juomistaan, ja hän koitti töitä lukuun ottamatta pyörittää arjen välttämättömyyksiä.

 

Alkoholistin läheinen Soliseva blogi

 

Läheisen selvitytymiskeinot ja omaan elämään keskittyminen

Oma selviytymiskeinoni läheisenä on ollut kouluttajani taannoisen kommentin mukaan kehittää itseäni ihmisenä ja terapeuttina juuri siellä, missä omat ”haavani ovat syvimpiä”.  Olen työskennellyt eri yhteyksissä päihteitä käyttävien ja läheisten kanssa sekä lukenut, pohdiskellut, keskustellut ja kirjoittanutkin pöytälaatikkoon omakohtaisista kokemuksista. Enkä edelleenkään ole löytänyt toimivaa konstia saada toista raitistumaan pysyvästi tai pitäytymään kohtuukäytössä, jos se nyt ylipäätään on edes mahdollista. Tämähän se meistä läheisistä useimmille on kai se ”the ihme”, jonka jälkeisenä päivänä jatkuva huolen tunne kaikkoaa, askel kevenee ja energiaa vapautuu valtavasti kaikkeen uuteen tai vanhoille itselle tärkeisiin asioihin.

Koska toista ei voi vaan väkisin muuttaa tai raitistaa, olemme terapia-asiakkaani kanssa keskittyneet siihen, miten toisen kurjistumista lähellä seuraajan omasta elämästä saa ihmettä tai totta puhuen toisinaan myös lopullista tuhoa odotellessa edes jotenkin siedettävää. Vastaukset tähän kysymykseen ovat jokaiselle läheiselle omanlaisiansa, mutta asiakkaani mielestä on tärkeää, että ystävät kysyvät aidosti, mitä kuuluu, ja kykenevät näkemään kolikon molemmat puolet, oppii suojaamaan itsensä ja vetämään rajoja pahimman juomaputken (=ahdistuksen) tullen sekä hakemaan vertaistukea.

 

Alkoholistin läheinen Soliseva blogi

 

Vertaistukea tarvitaan lisää

Ammatillista näkemystä toki tarvitaan, mutta tässä yhteydessä uskomme vahvasti vertaiskokemusten ja – tarinoiden voimaan, ja toivomme niille lisää sijaa ja vaihtoehtoja tässä maassa nettipalstojen, perinteisten Al-Anoneiden ja monilta valitettavasti taloudellisesti ulottumattomiin jäävien yksityisten palvelutuottajien lisäksi.  Läheisenä on tärkeää saada tukea erityisesti jo silloin, kun itselle tärkeä ihminen jatkaa vain pään sekoittamistaan. Siksi myös tämä blogikirjoitus. Komppaamme asiakkaani kanssa myös juuri ennen tätä kirjoitusta ilmestynyttä Taneli Heikan kolumnia,  jossa hän ehdottaa Suomeen perustettavaksi alkoholiin kaatuneiden muistomerkkiä. Heikka kirjoittaa myös sen puolesta, että pitäisi ryhtyä monen suomalaisen sisällä kalvavan möykyn purkutalkoisiin. Avataan vaan rohkeammin suumme myös päihderiippuvaisen läheisen kokemuksista.  Se itsessään saattaa olla yksi konsti sisällä kalvavan häpeän tunteen höyläämiseen, jolloin kynnys hakea apua meillä kaikille madaltuu.

Lisätietoa, omahoito-ohjelmia ja nettikeskusteluja löydät mm. Mielenterveystalosta tai Päihdelinkistä sekä monista järjestöistä tai yksityisten palvelutuottajien verkkosivuilta ja maksuttomilta päihderiippuvuutta käsitteleviltä luennoilta.

Soliseva logo kansikuvassa

 

Soliseva – Mielen liikettä ja uusia taitoja!

p. 044-2937773, info@soliseva.fiwww.soliseva.fi

www.facebook.com/soliseva.fi, www.instagram.com/soliseva.fi